010 5083 500

sales@sahanlahtiresort.fi

Tee varaus

Luonto­matkailun helmet löytyvät Saimaa Geoparkista

Sahanlahdessa olet upeiden Saimaa Geopark -luontokohteiden äärellä. Saimaa Geopark -alueella löytyy lukuisia tieteellisesti, historiallisesti tai maisemallisesti mielenkiintoisia geologisia nähtävyyksiä, joita eteläisellä Saimaalla on 65 kappaletta. Geokohteisiin kuuluu myös hienoja luontoreittejä. 

Sahanlahden lohkaremaasto ja Tupavuoren luola

Sahanlahden lähettyvillä sijaitseva Tupavuori kuuluu myös Saimaa Geoparkin kohteisiin. Graniittiutuneesta biotiitti-sarvivälkegneissistä koostuvassa kalliossa on suuri lohkare- ja rakoluola, jonka salimaiseen tilaan pääsee halkeaman kautta. Luola on muodostunut vaaka- ja pystyrakojen syventyessä mannerjään irrottaessa lohkareita kalliosta. Luola on paikoin pimeä, joten taskulamppu kannattaa ottaa mukaan. Luolaston kerrotaan toimineen myös piilopaikkana sota-aikoina. Erään tarinan mukaan osa järvellä kulkeneen sotajoukon sotilaista oli kuullut luolasta lapsen itkua, mutta koska joukon johtaja ei kuullut mitään, hän komensi joukon jatkamaan matkaa. Luolassa piilotteleva väki selvisi säikähdyksellä.

Tupavuori on myös geokätköpaikka. Tupavuorelle on matkaa Sahanlahdesta n. 2 km ja lähettyville pääsee hyvin myös autolla.

Sahanlahti on Saimaa Geoparkin jäsen

Geoparkin yksi tavoite on lisätä alueen asukkaiden kotiseudun tuntemusta ja arvostusta avaamalla alueen geologista perintöä ja tuomalla se osaksi paikallisyhteisöjen elämää.

Koulut sekä muut oppilaitokset ja yhteisöt voivat hyödyntää geoparkin sisältöjä opetuksessa monin tavoin. Tavoitteena on lisätä geopark-alueen arvostusta sekä paikallisesti että kansainvälisesti.

Saimaa Geoparkin jäsenkuntia ovat Sulkava, Ruokolahti, Puumala, Juva, Savitaipale, Taipalsaari, Imatra, Lappeenranta, Mikkeli.